lauantai 13. joulukuuta 2008

Stressiviikonloppu

Nyt on sitten viimeinen tutustumisharjoitteluviikkokin ohi ja pitäisi saada loputkin hommat tehdyksi, että voisi aloittaa jouluun rauhoittumisen. Tämän viikonlopun ajaksi olen suunnitellut nämä tehtävät:
- motorisen kehityksen tenttiin lukeminen
- anatomian tenttiin lukeminen
- harjoittelun itsearvion kirjoittaminen
- luentopäiväkirjan viimeistely
- hierontaraportin viimeiset hieronnat + teksti
- ryhmätyön tekeminen
- esseen kirjoittaminen, aiheena oma ihmiskuva tjtn

Tökkii vaan tekeminen aika pahasti, koska hommaa on niin paljon etten osaa keskittyä mihinkään! Koko ajan pomppaan koneelta ylös ja rupean tekemään jotain ihan muuta, esimerkiksi paketoimaan joululahjoja, virittelemään tonttuja ikkunaan tai lajittelemaan huonoja kukkia säilytettäviin ja poisheitettäviin.

Tämä talo ahistaa muutenkin aika pahasti, koska tämä on niin kauhea ja lisäksi niin täynnä kaikkea vanhaa romua ettei täällä saa mitään joulutunnelmaa aikaiseksi. Olen yrittänyt laitella joulukoristeita jotenkuten raivattuihin huoneisiin, mutta jotenkin nekin näyttävät vain ylimääräiseltä roinalta. :( Jos minä saisin päättää, niin räjäyttäisin dynamiitilla koko roskan ilmaan ja rakentaisin uuden ja hienon talon tilalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti